Onko Suomi päätynyt ikuiseen velkavankeuteen?

Suomen työttömyysaste on pysytellyt poikkeuksellisen korkealla koko vuoden 2026 ajan – trendiluku on liikkunut 10,3–10,8 prosentin haarukassa. Samaan aikaan valtio maksaa velastaan yhä suurempia korkoja, ja puolustusmenot ovat kasvusuunnassa, josta ei ole paluuta. Kun näitä kolmea tekijää katsoo yhdessä, herää perusteltu kysymys: onko Suomi ajautumassa tilanteeseen, jossa velkaa ei enää saada laskuun – eräänlaiseen ikuiseen velkavankeuteen?

Tässä artikkelissa käydään läpi, mistä paine tulee kolmesta suunnasta: heikosta työllisyydestä, nousevista korkomenoista ja kasvavista puolustusmenoista – sekä se, mitä tämä yhdistelmä tarkoittaa valtiontalouden liikkumavaralle.

Ensimmäinen paine: työttömyys syö veropohjaa

Valtion suurin yksittäinen tulonlähde on ansiotulojen verotus. Kun ihminen jää työttömäksi, valtiontalouteen iskee käytännössä kaksinkertainen isku: verotulot vähenevät (ei ansiotuloveroa, ei sosiaaliturvamaksuja, vähemmän kulutusta ja siten vähemmän arvonlisäveroa) ja samalla menot kasvavat (työttömyysturva, toimeentulotuki).

Tilanne on myös rakenteellisesti pahenemassa: pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut huolestuttavasti – joulukuussa 2025 heitä oli 137 700, eli 28 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorisotyöttömyys nousi toukokuussa 2026 peräti 37,8 prosenttiin. Valtiovarainministeriön ja Eläketurvakeskuksen ennusteiden mukaan työttömyysaste laskee vain vähitellen: noin 10,2–10,3 prosentista vuonna 2026 kohti 9,3 prosenttia vasta vuonna 2028. Verokertymän elpyminen työllisyyden kautta on siis hidasta.

Toinen paine: korkomenot kasvavat mekaanisesti

Valtionvelan korkomenot ovat lähteneet jyrkkään nousuun matalan koron aikakauden päätyttyä:

• Korkomenot olivat vielä muutama vuosi sitten noin 800 miljoonaa euroa vuodessa.
• Vuonna 2026 korkomenot ovat kohonneet noin 3,2 miljardiin euroon.
• Valtiovarainministeriön arvion mukaan korkomenot nousevat asteittain noin 6,3 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä.
• Valtionvelan kokonaismäärä ylitti 200 miljardin euron rajan elokuussa 2026.
• Velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa noin 71 prosenttiin vuoden 2027 loppuun mennessä ja edelleen noin 78,5 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Nämä menot eivät riipu suhdannetilanteesta samalla tavalla kuin verokertymä. Jo otettu velka maksaa korkoa joka tapauksessa, ja uutta velkaa otetaan koko ajan lisää: valtion arvioidaan ottavan bruttolainaa noin 44,5 miljardia euroa vuonna 2026, josta nettolainanottoa on noin 13,4 miljardia euroa.

Kolmas paine: puolustusmenot kaksinkertaistuvat

Turvallisuusympäristön muutos on nostanut puolustusmenot aivan uudelle tasolle, eikä tästä kasvu-urasta ole poliittista tahtoa poiketa:

• Puolustusmenot olivat vuonna 2020 noin 3,4 miljardia euroa (noin 1,4 % BKT:stä).
• Vuonna 2025 taso oli jo 6,5 miljardia euroa (noin 2,4–2,5 % BKT:stä) – kasvua lähes 90 prosenttia viidessä vuodessa.
• Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioesitys vuodelle 2026 on 6,3 miljardia euroa, josta merkittävä osa kohdistuu monitoimihävittäjien (HX/F-35) hankintaan ja materiaalihankintoihin.
• Hallitus tavoittelee puolustusmenojen nostamista vähintään 3 prosenttiin BKT:stä vuoteen 2029 mennessä. Tämä tarkoittaisi Suomelle yli 15 miljardin euron vuosibudjettia puolustukselle.
• NATO:n uusi, vuoteen 2035 ulottuva tavoite on vielä kunnianhimoisempi: 3,5 % varsinaisiin puolustusmenoihin ja 1,5 % lisää puolustusta tukeviin menoihin (kyberturvallisuus, infrastruktuuri, huoltovarmuus), yhteensä 5 % BKT:stä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että puolustusmenot voivat yli kaksinkertaistua nykytasosta seuraavan vuosikymmenen aikana. Toisin kuin korkomenot, puolustusmenot ovat poliittinen valinta – mutta turvallisuuspoliittisessa tilanteessa käytännössä välttämätön sellainen, eikä siitä ole realistista tinkiä.

Kolme painetta samaan aikaan – siksi kysymys velkavankeudesta on aiheellinen

Normaalisti nämä kolme tekijää eivät osuisi samaan ajanjaksoon yhtä voimakkaasti. Nyt ne osuvat, ja juuri tästä syystä on perusteltua kysyä, onko kyse tilapäisestä sopeutuksesta vai pysyvämmästä velkavankeudesta:

Korkomenot ja puolustusmenot ovat molemmat käytännössä "pakollisia" menoja, jotka eivät jousta suhdanteiden mukaan. Korkoa on maksettava jo otetusta velasta riippumatta talouden tilasta, ja puolustusmenojen kasvu-uraa ei voida turvallisuuspoliittisista syistä keskeyttää. Yhdessä nämä kaksi erää voivat 2030-luvulle tultaessa syödä budjetista useita prosenttiyksikköjä enemmän kuin nykyään – korkomenot yksinään lähes kaksinkertaistuvat 3,2 miljardista 6,3 miljardiin, ja puolustusmenot voivat nousta 6,3 miljardista yli 15 miljardiin.

Samaan aikaan veropohja ei kasva riittävästi. Koska työttömyys pysyy korkealla vielä vuosia, verokertymän kasvu ei riitä kattamaan kasvavia pakollisia menoja. Tämä tarkoittaa, että vaje katetaan väistämättä lisävelalla – mikä puolestaan kasvattaa tulevien vuosien korkomenoja entisestään.

Tästä syntyy itseään ruokkiva kierre: korkeampi velka → korkeammat korkomenot → suurempi alijäämä → lisää velkaa. Puolustusmenojen kasvu päälle tarkoittaa, että kierteestä ulos pääseminen vaatisi joko merkittävää talouskasvua, merkittäviä veronkorotuksia tai merkittäviä leikkauksia muualta – todennäköisesti kaikkia kolmea samanaikaisesti.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on itsekin todennut korkomenojen kasvun olevan yksi keskeisimmistä syistä velkaantumisen kiihtymiseen puolustusmenojen ja ikääntyvän väestön sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten ohella – ja luonnehtinut lukuja "hirvittäviksi".

Onko kyse siis pysyvästä velkavankeudesta?

Termi "ikuinen velkavankeus" on vahva ilmaisu, eikä tilanne ole vielä sitä teknisessä mielessä – Suomen luottoluokitus on edelleen korkea (S&P AA+), ja velka suhteessa BKT:hen (noin 67–78 % ennusteiden mukaan) on kansainvälisesti vertailtuna hallittava, esimerkiksi moniin eteläeurooppalaisiin maihin verrattuna. Mutta rakenteellisesti tilanne muistuttaa vankeutta siinä mielessä, että:

• Kaksi suurinta kasvavaa menoerää (korot ja puolustus) ovat molemmat sellaisia, joista ei voida joustaa lyhyellä aikavälillä.
• Kolmas tekijä, joka voisi helpottaa tilannetta – työllisyyden paraneminen ja sitä kautta verokertymän kasvu – etenee hitaasti ja on osittain riippuvainen tekijöistä, joihin valtio ei suoraan voi vaikuttaa (globaali suhdanne, vientikysyntä).
• Liikkumavara muihin menoihin (koulutus, työllisyystoimet, sosiaali- ja terveyspalvelut) kapenee jatkuvasti, mikä voi entisestään hidastaa niitä toimia, joilla velkakierteestä päästäisiin pois.

Yhteenveto

Suomi ei ole vielä lukittunut pysyvään velkavankeuteen, mutta kolme samanaikaista painetta – 10,5 prosentin työttömyys, korkomenojen lähes kaksinkertaistuminen vuoteen 2030 mennessä ja puolustusmenojen mahdollinen yli kaksinkertaistuminen vuosikymmenen loppuun mennessä – luovat yhdessä tilanteen, jossa velkaantumisen pysäyttäminen vaatisi poikkeuksellisen vahvaa talouskasvua tai merkittäviä poliittisia päätöksiä veroista ja menoista. Ilman niitä velka jatkaa kasvuaan, ja jokainen uusi velkaeuro tekee seuraavasta vuosikymmenestä hieman ahtaamman.

Tämä artikkeli perustuu Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tietoihin sekä valtiovarainministeriön, puolustusministeriön ja Valtiokonttorin julkaisemiin arvioihin syyskuussa 2026. Luvut ovat osin ennusteita ja voivat tarkentua myöhempien tilastojulkistusten myötä.

Tämän artikkelin kuva ja tekstisisältö on osittain tuotettu tekoälyn avustuksella.